Kesällä kävin katsomassa, miltä istutuspaikoilla näyttää. Jännitti mennä katsomaan meidän ensimmäisiä taimilapsosia! Vieläkö ne on hengissä? Lähteekö ne kasvamaan? Olin huuli pyöreänä, kun löysin sieltä tällaisia taimia vajaan kahden kuukauden päästä istutuksesta:
Eli eiköhän ne siitä kasva, alku ainakin näyttää lupaavalta. Käytän Metsäkeskuksen tuottamaa metsään.fi -sivustoa, jolta saa tietoja omasta metsätilastaan. Näin aloittelevalle metsänomistajalle se on supermielenkiintoista tietoa! Siellä mainittiin yhtenä kyseisen istutusalan kasvupaikkana mm. lehto (joka googletteluideni perusteella on rehevintä kasvupaikkaa), ja täytyy sanoa, että kyllä tuota viidakoksi voisi melkein kutsua. Tai siltä se ainakin meistä heinääjistä tuntui… Oli kieltämättä melkoinen näky, kun lähes kaksimetrinen mieheni piiloutui yli kaksimetristen horsmien sekaan 😀 Harmi, kun ei tullut otettua tästä kuvaa! Toki helpompiakin alueita oli, kuten ne ihan rinnepaikat. Ja ajatellaan niin, että kyllä ne puutkin siellä joutusaan kasvaa, kun kaikki muukin. Seuraavassa muutama kuva selittämään sitä, kun kutsuin tuota aluetta paikoin viidakoksi (sen lisäksi, että tuolla on villiä kasvua ollut kesäisin muutoinkin, myös hakkuu kuulemma villiinnyttää kasveja):
Saatiin kesällä hyvä neuvo siitä, että käykää hommiin vasta syksyllä heinien muutenkin kuollessa, muuten joudutte töihin useampaan kertaan. Apuvälineinä (olin lukenut netistä vinkkejä) käytettiin vanhaa jääkiekkomailaa ja semmosta isompaa haravaa. Joku kättä pidempi oli kyllä ehdoton siinä touhussa, tehosti tekemistä selvästi kun niitä korkeita horsmia ja heiniä piti saada matalaksi taimia varoen.
Heinäysurakkaa tehdessä minua harmitti erityisesti yksi asia, joka olisi pitänyt tehdä toisin. Olin harkinnut taimikeppejä, joita isketään istutusvaiheessa taimien viereen – näin taimet löytää juuri heinäysvaiheessa helpommin. Olin kuitenkin tässä kohtaa kitsas, enkä raaskinut sijoittaa keppeihin. Kun ei ihan varmuutta ollut, kuinka paha kyseinen alue lopulta onkaan, vaikka sen reheväksi tiesimme. Kepit maksavat alvillisena 100 kpl n. 22,50€ (Uittokalustossa), joten niitä jos olisi ajatellut vaikka tuhannellekin pahimman paikan taimelle, olisi keppien verolliseksi hinnaksi tullut 250€. Olisin lopulta siis maksanut näistä 190 € (kun arvonlisäveron saa takaisin). Tämä tuntui erittäin suurelta summalta tuossa vaiheessa, kun kuluja oli jo taimista ja maanmuokkauksesta, joten jätin ne hankkimatta. Heinätessä manasin ja totesin taas kantapään kautta, että kaikessa ei kannata aina säästää. Tai ehkä ennemmin niin, että mieluummin olisin maksanut noista kepeistä, jos olisin tiennyt, millainen etsiminen joissain taimissa oli. Tässä pitäisi jossain kyllä olla mätäs, pohdittiin usein Topin kanssa heinien seassa. Olisihan voinut ajatella myös niin, että keppejä voi käyttää jatkossa toisessakin taimikossa, mikäli pysyvät kunnossa. Tai niitä olisi voinut ostaa vaikka 500 taimelle. Oppia ikä kaikki tässäkin. Onneksi ensi vuonna taimet erottuu jo taas paljon selvemmin.
Tämä projekti kesti meillä varmaan yli kaksi viikkoa, koska molemmilla oli työrintamallakin kiirettä. Metsässä oltiin yleensä tunnista kolmeen tuntia kerrallaan, joskus kerran päivässä ja joskus pariin otteeseen päivässä. Yllätyttiin, kuinka rankka urakka tuokin oli! Edelleenhän ne mäet siellä seisoo, siitä ei pääse mihinkään… Tätä naurettiinkin, että ei se tosiaan jää siihen yhteen istutuskertaan, tätä aluetta kolutaan vuosia eri tavoin hoidellen. Ja mahdollisille jälkipolville pitää muistaa teroittaa, minkälainen työmaa tuossa on vuosikausia ollut 😀 Saatiin heinäysurakka valmiiksi juuri sopivasti, kun seuraavana päivänä satoi hento ensilumi.
Miltä siellä sitten näytti? Suurin osa oli yllätyksekseni kasvanut jo huimasti! Isoimmat olivat lähes polvenkorkuisia. Kuolleita tai syötyjä taimia oli joitakin siellä täällä, mutta vähillä vahingoilla ollaan säästytty toistaiseksi. Olen kuullut roudan voivan aiheuttaa vahinkoja nostamalla taimet ylös, mutta sitä on turha murehtia vielä tässä vaiheessa. Katsotaan, miltä siellä keväällä sitten näyttää.
Suppatarha 