Naismetsänomistajuus – tässä on aihe, joka on itselleni erityisen tärkeä, ja johon liittyviä ongelmakohtia haluaisin nostaa yhteiskunnassamme enemmän esiin. Tämä sukupuoliasia on kysymys, jonka ei mielestäni pitäisi olla mikään juttu enää 2020-luvulla. Arvion mukaan liki puolet, 44%, metsänomistajista on naisia (Karppinen & Hänninen 2017). Metsäkeskuksen mukaan vähintään 0,5 ha tilojen suhteen naisomistajien osuus on 42% (Metsäkeskus). Silti vanhat tottumukset istuvat monella tiukassa. Karppinen & Hänninen toteavat artikkelissaan, että alan miehinen luonne voisi olla syy naisnäkökulman vähäisyyteen (Karppinen & Hänninen 2017). Ehkä olisi syytä saada naisnäkökulmaa enemmän esiin, ja onhan niitä naisia metsäalan yrittäjinäkin, joten aika olisi jo kypsä.
Kipeitä kokemuksia
Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.
Matt. 7:12
Itseäni harmittaa ja myös joissain tilanteissa loukkaa se, jos minua ei kohdata näissä asioissa kuten ketä tahansa muuta. Ennakkoluulot, joita itse olen kohdannut, ovat kohdistuneet siihen, että olen aktiivinen naismetsänomistaja. Eräskin mies katsoi kuin halpaa makkaraa ja vaihtoi puheenaihetta, kun kuuli asiasta itse huolestuneena kysyttyään, ettei traktorit seisokaan tyhjän panttina, vaan käytän niitä. Kerran kun kävimme mieheni kanssa kokeilemassa raivausvaljaita eräässä liikkeessä, niin kuinka ollakaan vain mieheni sai kokeilla raivaussahaa valjaisiin ja täten kunnon istuvuutta. Minä sitten puolestani kokeilin vain valjaita kuin mikäkin hoopo, eikä myyjä enää suuremmin noteerannut tätä minun kokeilua. Palveli siis lähinnä miestäni. Vaikka olin sanonut, että etsimme molemmille sopivia valjaita, sillä aiomme molemmat niitä käyttää. Aina en jaksa sanoa tai huomauttaa, vaikka pitäisi pitää puoliaan. En vain jaksa joka kerta puolustaa jotain, minkä pitäisi olla itsestäänselvää.
On toki vaikeaa sanoa, mistä mikäkin reaktio kulloinkin johtuu. Enhän voi olla varma, että reaktiot johtuvat sukupuolesta, mutta fiilis on silloin kyllä aika vahva, kun ohitseni puhutaan miehelleni (joka tietää metsätaloudesta/metsänhoidosta minuakin vähemmän) vaikka itse olen samassa tilassa. En tiedä itkeäkö vai nauraa, miksei meille molemmille puhuta? Minua ei loukkaa niinkään se, jos minua pidetään tyhmänä – sitähän näissä asioissa vielä todellakin olen. Neuvoja kaipaan ja kyselen, ja otan erittäin mielelläni vastaan. Mutta jos siihen ei lähtökohtaisesti anneta mahdollisuutta, ikäänkuin se ei kuuluisi minulle jonkin ominaisuuden vuoksi (sukupuoli, työ, ikä jne.), sitä en hyväksy.
Toinen on tämä akateemisuus: olen saanut silmien pyöritystä ja kommenttia siitä, kun olen tutkimustyön ohella ollut vastapainona raivaamassa metsää. Minulle on myös intetty, että kyseessä täytyy olla identiteettikriisi. Eikö tosiaan ole mahdollista olla kiinnostunut molemmista, vai tarkoittaako se välittömästi identiteettikriisiä? Miksi ihmisiä lokeroidaan niin vahvasti ja arvotetaan sen perusteella, uskaltaako joku liata kätensä fyysisissä töissä vai onko vain yksinomaan teoreettinen näppiksen naputtaja? Voin ylpeästi sanoa, että näpyttelen näppistäni multaa sormien alla, mutta mitään kriisiä en siitä itselleni tee. Aion myös jatkossakin aina kuulumiskierroksilla kertoa olleeni raivaamassa tutkimustyön ohella. Tai kertoa, kuinka monta mottia teimme klapeja mieheni kanssa viikonloppuna. Jospa ne nyrpistykset siitä joskus laantuu. 😉
Kannustusta ja ylpeyttä
Täytyy kuitenkin korostaa, että kaikki ei ole missään nimessä ollut epäileväistä tai pahaa mieltä aiheuttavaa kommentointia. Läheisimmät työkaverini ovat olleet erittäin kannustavia ja innoissaan, kun olen aktiivinen metsäasioissa. Myös ystävät ja sukulaiset ovat olleet innoissaan, ja joidenkin äänestä on kuulunut ylpeys – jatkanhan suvun perintöä. Toivonkin niin kovasti, että tulevaisuuden Suomessa emme arvota toisia sukupuolen tai mielenkiinnonkohteiden perusteella. Jokaisella on oikeus päättää omasta omaisuudestaan, sukupuolesta riippumatta, ja sen pitäisi olla perustuslailla suojattu. Jokaisella on oikeus oppia uutta. Tämän haluaisin nähdä toteutuvan myös arjessa ja ihmisten asenteissa ja käytöksessä. Toivoisinkin jokaisen miettivän tilanteen omalle kohdalleen: läheisesi, joka on antanut neuvoja ja ohjeita tulevaan metsänomistajuuteesi, on menehtynyt yhtäkkiä. Olet ainut perillinen ja tiedät läheisesi tavat ja toiveet metsän suhteen. Sinulla on lisäksi vahva side metsään ja sen historiaan. Asiat ja neuvot on juuri sinulle tietoisesti annettu, koska sinä jatkat tilan hoitamista aikanaan, ja se on ollut perinnönjättäjän tahto. Kun tilanne tuleekin yhtäkkiä eteen, sinut ohitetaan sukupuolesi vuoksi. Miltä se sinusta tuntuisi?
Rohkenen nyt tässä samaan hengenvetoon kertoa, että olen monet itkut huutoitkenyt tämän vuoksi. Kuinka pahalta tietyt tilanteet ovat tuntuneet kaiken surun keskellä. Ryöstämiseltä. Polkemiselta. Enkö joidenkin mielestä pysty tai kelpaa huolehtimaan tai päättämään isäni elämäntyöstä? Eikö sillä ole mitään väliä, mitä isäni tahtoi? Muistelen usein erityisesti sitä, kun isäni muutama vuosi sitten vei minut katsomaan tekemäänsä leimikkoa, selitti asioita tarkasti ja yhdessä korjattiin nauhan paikkaa. Ne olivat ohjeita minulle tulevaan. Koen suurta ylpeyttä saadessani jatkaa näin upean ja muistorikkaan paikan hoitamista omalle aikakaudelleni ja sen työkulttuurille sopivaan tapaan. Ja teen sen joskus itkua pidätellen ja huulta purren, mikäli se sen vaatii. Ehkä jatkossa rohkenen puolustaa oikeuksiani paremmin.
Lähteet:
Karppinen, Heimo & Hänninen, Harri (2017): Metsien omistaminen ja käyttö – onko sukupuolella väliä? Metsätieteen aikakauskirja 2017-7708. Tieteen tori. 4s. Metsäkeskus. Metsää omistavat yksityishenkilöt. https://www.metsakeskus.fi/metsaa-omistavat-yksityishenkilot
Suppatarha 