Päiväretki Heinolaan

Pitkästä aikaa pääsin taas kirjoittamisen makuun – viime aikoina on ollut niin kovasti kiirettä, että blogi on valitettavasti ollut pakko jättää vähemmälle. Näistä kiireistä ei ollenkaan vähäisimpänä mainittakoon häämme, joita tanssittiin viikko ennen juhannusta. Tuo viikonloppu oli mitä ihanin! ❤️ Niihin liittyen kirjoittelen varmasti jotakin myöhemmin lisää. Mutta tänään täytyy kertoa meidän toissapäiväisestä päiväreissusta Heinolaan! Heinola on meidän naapurikaupunki, jossa itse olen useina vuosina käynyt kesäteatterissa jo lapsena/nuorena (parhaat näytelmät!) ja jonkun kerran ostoksilla, muuten en Heinolaa kummemmin tunne. Mieheni työskentelee Heinolassa, joten meidän oli siis aika vähän kierrellä tuossa lumoavassa kesäkaupungissa!

Suomen suurin puu Tsaarinpoppeli sijaitsee Heinolassa

Heinolassa sijaitsee Suomen suurin puu, jota tottakai kävimme ihastelemassa. Ihan mielettömän iso! Sen oksatkin oli osa ”tavallista” puuta paksumpia. Jotain taikavoimia siinä täytyy olla, kuten infotaulussa kerrottiin. Taulun mukaan Kymijoki tulvi vuonna 1901 niin pahasti, että vei mennessään rantaan istutetut puut. Tämä yksilö kuitenkin selvisi kuin ihmeen kaupalla ja kasvoi Suomen suurimmaksi puuksi. Tsaarinpoppeli ei ole vain tämän puun nimi, vaan se on oikea puulajike. Heinolan kaupungin sivuilla kerrotaan puun olevan 34,5 metriä korkea ja tyven ympärysmitta on arvostettavat 865 cm.

Oksatkin oli mielettömän paksuja!

Heinolan Rantapuistossa on muitakin upeita puita, ja se on ehdottomasti kävelylenkin arvoinen paikka – etenkin kauniina kesäpäivänä. Pahkojakin oli jos jonkinmoisia ihmeteltäväksi monessa puussa. Erikoisia ja hienoja luonnon ihmeitä!

Rantapuiston kävelylenkin jälkeen poikkesimme Rantacasinolla drinkeillä. Mieletön sijainti kyllä veden äärellä! Siitä olikin hyvä suunnata kuuluisaan ravintolaan nimeltä Kettu ja kana (mun muisti pätkii usein ja eläimet nimessä vaihtuu mun tarinoissa. Tarkoitan aina siis tätä ravintolaa, jos puhun esimerkiksi kettu ja hanhi -paikasta 😂). Ihan mieletön ruoka tuo sinihomejuustokana, joka on paikan toiseksi suosituin annos! Nyt nousi vahva kilpailija Lahden Toron pippuripihville, joka myös tuodaan tirisevänä pöytään. Annos oli hyvin tämänkaltainen, valurautapannu täynnä kermaista sinihomejuustopippurikastiketta ja kanaa, lisukkeiden kera. Nam! Vahva suositus myös tälle ravintolalle.

Mieletöntä ruokaa! 😍

Taas kerran sai huomata, kuinka paljon meiltä koti-Suomesta löytyykään hienoja reissukohteita. Voin erittäin lämpimästi suositella Heinolaa kotimaanmatkailukohteeksi, upea kesäkaupunki! Ja vaikkei tämän vuoden kesäteatterista olekaan kokemusta (ainakaan vielä), suosittelen lämpimästi Heinolan kesäteatteria – siellä nauru raikaa ja huolet unohtuu!

Kesäisin terveisin, Anna-Maija ☀️

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s