Mikä olisi parempi päivä kirjoittaa tästä kipeästä aiheesta kuin isänpäivä. Kohta on kulunut kolme vuotta siitä, kun menetin isäni yllättäen. On varmasti sanomattakin selvää, että tämä aika on ollut yhtä tunteiden myllerrystä ja eteenpäin tarpomista metrin lumihangessa. Vaiheita on riittänyt erilaisia. Jotenkin elämä on kuitenkin vain jatkunut, vaikka se on hetkittäin tuntunut epäreilulta ja kipeältä asialta. Miksi juuri isäni joutui lähtemään liian aikaisin? Maailman hyväsydämisin, lempein, rakastavin ja rehellisin mies – maailma on kuitenkin täynnä pahoja ihmisiä. Miksi siis isäni?

Saanhan surra?

Kaipaan ihan niitä tavallisia keskusteluja isäni kanssa – kun jutellaan ihan arkisista asioista. Kaipaan vinkkejä ja neuvoja käytännön asioissa, joita emme vielä osaa. Haluaisin niin kovasti kuulla isäni mielipiteen moneenkin asiaan. Kaikista vaikeimmalta tuntuu kuitenkin ne elämän suuret virstanpylväät. On ollut todella vaikeaa käsittää ja hyväksyä, että isäni ei ollut todistamassa tyttärensä naimisiinmenoa. Häiden suunnittelu oli välillä raskasta, eikä vain koronan vuoksi. Jatkuvasti törmäsin ”morsiamen isä sitä ja morsiamen isä tätä” -juttuihin häitä suunnitellessa. Ja se teki kipeää. Ei tule morsiamen isän puhetta, ei tule tanssia isän kanssa. Vihkipappimme puhui kuitenkin vihkipuheessaan kauniisti isästäni, mikä toi lohtua ja oli äärettömän kaunis tapa saada isä jollain tapaa mukaan vihkitilaisuuteen. Myös mieheni Topi puhui koskettavasti isästäni omassa puheessaan. Lisäksi olimme laittaneet juhlapaikalle kuvia meistä ja isästäni. Juhlassa oli erittäin lämmin tunnelma, ja tuntui, kuin isä olisi todella jollain tapaa ollut läsnä. Ja se näkyi ehkä siinä, että pystyin nauttimaan, eikä tuska ja ikävä ollut jäytävää.

Näiden vuosien varrelle on mahtunut myös pelkoa siitä, ettei suruani ymmärretä. Vanhemman kuolema nähdään usein ainakin jokseenkin luonnollisena ja pelkäsin, etten saa surra, tai suruani pidettäisiin jotenkin ’vähempiarvoisena’. Olenhan aikuinen itsekin jo. Ymmärtäisikö kukaan, että minulta on kuollut yksi läheisimmistä ihmisistä? Vietin lapsuudessani hyvin paljon aikaa isäni kanssa. Olin myös hyvin paljon isäni töissä mukana – muistan hyvin esimerkiksi, kuinka istuin traktorissa mukana peltotöissä. Tämä varmasti oli suuri osasyy siihen, miksi väleistämme muodostui niin läheiset ja lämpimät. Hyvä yhteys säilyi loppuun asti. Olen kyllä aina aiheesta puhuttaessa kertonut välimme olleen erittäin läheiset, jotta muut ymmärtäisivät tilanteeni paremmin. Nyt kun aikaa on myös kulunut, olen rohkaistunut enemmän enkä peittele suruani – puhun isästäni aina, kun siltä tuntuu. Ikävä tulee jäämään ikuisesti, eikä vuosilla ole siinä merkitystä. Uskon, että puhumalla ja muistelemalla rakkaitamme he ovat mukana elämässämme. Ja se on hienoa, että he siten pysyvät mukana matkallamme.

Muisto vain jää – ja paljon muutakin

Jokaikinen kerta, kun menen metsään – oli se sitten kävelylle, marjaan tai raivaustöihin – ajattelen isääni. Mieleen tulvii muistoja lapsuudesta ja tuoreemmistakin ajoista yhdessä. Muistelen niitä kertoja lapsuudessa, kun lähdimme traktorilla päiväksi tekemään talvivihtoja. Muistan ne itikat. Muistan myös, kuinka isäni opetti tekemään vihtoja, ja kuinka alkuun pienenä tein pieniä vihtoja itselleni. Isäni jätti minulle paljon tietotaitoa, josta on hyötyä. Hän opetti polttopuun teon perusteet ja mikä on siinä oleellista. Hän opetti ajamaan traktorilla. Sain tehdä savusaunaan terassin lattian, ja yhdessä vaihdettiin talon terassiin lattia sekä uusittiin eristeet tuvan lattian alle. Olemme tehneet yhdessä niin paljon, että ei ole varmaan ihme, että tässä yhtäkkisessä tilanteessa olen kaivannut isää tueksi vierelle. Hyvin pitkään näin toistuvasti unia, joissa pyysin isää katsomaan jotain tekemiäni asioita. Niin kovasti sitä kaipaisi isää tueksi rinnalle päätöksiin.

Kun taaksepäin katsoo, olen saanut huomaamattanikin paljon oppeja isältäni, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Ja erityisesti, olen saanut viettää isäni kanssa uskomattoman paljon laatuaikaa yhdessä! Päällimmäisenä tunteena onkin kiitollisuus. Kiitollisuus yhtäältä siitä, että saimme pitää sinut näinkin kauan, sillä elämä ei ole itsestäänselvyys. Kiitollisuus toisaalta siitä kaikesta, mitä yhdessä koimme ja mitä jätit jälkipolville. Muistoja, ja paljon arvokasta tietotaitoa.

Hyvää isänpäivää rakkaalle isälleni pilvien päälle – parempaa isää ei olisi voinut toivoa ❤️

Voimia vaikeaan isänpäivään

Muistelen tänään isääni, mutta ajattelen myös kaikkia niitä muita, joille isänpäivä on kaikkea muuta kuin ilon juhla. Muistetaan, ettei kaikilla ole isää, jota juhlia. On menehtyneitä isiä, isäksi tulemisesta haaveilevia, lapsensa menettäneitä isiä. Isänpäivään liittyy niin monelle paljon kipua. Muistathan, että keskusteluapua on saatavilla, tuskan kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Toivon jokaiselle rauhallista ja levollista isänpäivää – olkoon sinunkin päivässäsi toivon pilkahdusta. ✨