Hyvää joulukuun ensimmäistä sinulle! ✨ Pitkästä aikaa on hieman isompia uutisia metsäasioiden saralla, sillä eilen otin iso(hko)n askeleen metsänomistajuudessani, kun allekirjoitin ensimmäisen puukauppasopimukseni. Kyseessä oli erittäin pieni kauppa, mutta kuitenkin joka tapauksessa ensimmäinen sopimukseni. Tässä postauksessa avaan tätä prosessia vähän enemmän, sillä kyseessä ei ollut se kaikista yleisin pystykauppa-tilanne, jossa tehdään firman kanssa sopimus tietyn kuvion hakkuusta (ja kauppa on tällöin luonnollisesti vähän isompi). Tällä kirjoituksella haluan rohkaista jokaista puukauppoja pohtivaa tai arkailevaa tarttumaan tilaisuuteen. Erityisesti iloitsen, jos tästä on jotain hyötyä jollekin, joka pohtii, myykö koko palstansa pois vai oppisiko itsekin tekemään puukauppoja. Tämä ei tosiaan ole rakettitiedettä, vaikka vaatiikin jonkin verran tarkkaavaisuutta – kuten mikä tahansa muukin kaupanteko.
Tarpeen tunnistaminen – vaaralliset kuuset?
Ensimmäisenä yleensä huomataan jokin tarve puukaupoille – se voi olla metsänhoidollinen, taloudellinen tai jokin muu. Ennen kuin tähän puukauppasopimustilanteeseen päädyin, edelsi sitä aikamoinen matka. Ensinnäkin, tavoitteena ei ollut tuotto tai myöskään ensisijaisesti metsänhoito – ykkösprioriteettina oli saada talon vierestä vanhat myrskyissä ja pienemmissäkin tuulissa heiluvat kuuset pois. Totesin, että kuuset on saatava pois, ennen kuin jotain sattuu. Toki tähän liittyi metsänhoidolliset tarpeetkin siinä mielessä, että sen verran iäkkäiden kuusten olikin jo aika lähteä (lahon vaara kasvaa koko ajan). Otin siis viime keväänä yhteyttä metsuriin, joka kävi arvioimassa tilanteen ja teki tarjouksen puiden kaatamisesta ja pinoamisesta. Itsehän ei olisi tullut mieleenkään ruveta kaatamaan, vaan noin lähellä asutusta ja rakennuksia onkin aina syytä tilata ihan ammattilainen paikalle, jolla on vakuutuksetkin kunnossa. Vaikka se maksaakin. Kuten sanottua, tuotto ei ollutkaan tässä mielessäni, vaan turvallisuus. Kuusesta kun on hyvin vaikea nähdä päälle päin sen kunnosta. Esimerkiksi näistä kuusista yksi päälle päin erittäin hyvän ja terveen näköinen yksilö oli jo tyvestä hyvinkin laho – tämä oli hyvä muistutus siitä, ettei sitä aina näe päällepäin. Pelkona oli siis, että kuuset ovat ehtineet lahoamaan ja ovat siten entistä vaarallisempia tulevaisuudessa, kun myrskytkin vain lisääntyvät.

En itse asiassa edes ajatellut, että tästä projektista saisi sen verran tukkia, että niille löytyisi ostaja. Metsurin käynnin jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että todennäköisesti niille löytyisi ostaja. Aiemmin minulla ei ollut siis minkäänlaista käsitystä, millaisia määriä esimerkiksi sahat ovat valmiita ostamaan.
Metsuri töihin ja lopuksi yhteys puunostajaan
Metsuri kävi kaatamassa meidän merkkaamat puut, ja lisäksi olimme sopineet karsimisen ja tukkimittaan sahaamisen lisäksi pinoamisesta. Lopulta kävi ilmi, että kaikista lähimmät kolme kuusta olivat terveitä, mutta niiden takaa löytyi reilustikin lahoa. Lahoa oli valitettavasti ehtinyt tulemaan suhteellisen paljon. Päätös kaadattamisesta oli siis viimeistään tässä vaiheessa oikea(-aikainen)! Huokaisin tässä vaiheessa helpotuksesta. Kaatotuomion sai toki myös lähimpien kuusien takana olevat kuuset, sillä muutenhan ne olisivat olleet tyrkyllä seuraavaksi kaatumaan. Lisäksi pyrimme huomioimaan, ettei yksinäistä kuusta jätettäisi myrskyalttiiksi. Näiden kriteerien perusteella valitsimme kaadettavat kuuset. Metsurin pinottua puut tien viereen ja näin saatua hommansa päätökseen marraskuussa, lähestyin ostajaa puhelimitse.
Soitin ja kysyin suoraan, olisiko hän kiinnostunut ostamaan tällaiset kuusitukit. Hän kertoi olevansa kiinnostunut, kertoi myös tämän hetken hinnan ja sanoi tulevansa seuraavana päivänä mittaamaan puut. Siinä mielessä tämä tuntui helpolta eikä jännittänyt, koska tunsimme entuudestaan toisemme, sillä olimme olleet tekemisissä isäni kuoleman jälkeen silloisen puukaupan loppumitan yhteydessä. Jos ostaja olisi ollut täysin tuntematon, olisi ensimmäisen sopimuksen teko jännittänyt varmasti!

Kaupat ja mittaus
Kävimme yhdessä puupinoilla, jossa kävi ilmi ostajan halukkuus myös kuitupuiden sekä lahojen ostoon. Energiapuun hinta oli lähes kolme kertaa sen, mitä luulin sen olevan, joten päädyin myymään nekin. Olimme ajatelleet tekevämme niistä polttopuita, mutta totesin siinä hetken mietittyäni, että kuusta meillä on polttopuuksi muutenkin niin paljon ja keväällä tulee raivauksista polttopuuta, että voin aivan hyvin myydäkin ne. Niinpä alkuperäinen suunnitelma muuttui vielä kaupantekohetkellä, ja molemmat olivat tyytyväisiä. Oli erittäin mielenkiintoista nähdä, miten kuutiomäärä mitataan käsipelillä (sellaisella työntömitan näköisellä laitteella) – ostaja myös pyytämättä selitti paljon siinä tehdessään, miten mittaus tapahtuu, mikä oli tosi hienoa ja tietysti luo luottamusta. Kaupanteko oli siis myös mielenkiintoinen oppimistilanne! Hankintakauppoja tulee harvemmin tehtyä, joten tässä oppi uutta.


Hankintakauppa tarkoittaa tilannetta, jossa metsänomistaja hakkaa ja tuo puut sovittuun paikkaan. Minun tapauksessani työn teki metsänomistajan palkkaama metsuri. Puun hinta määräytyi siis hankintakauppahintojen perusteella.
Pystykaupalla, joka on yleisin tapa, tarkoitetaan ostajan (metsäfirma tmv.) hakkaavan puut.
Koska kyseessä oli ensimmäinen oma kauppani, täytyi kaikki tiedot kirjata ylös firmalle/sopimukseen. Hauskaa oli, kun en muistanut y-tunnustani – tiesittekö, että kaikista nopein tapa löytää y-tunnus on googlettaa oma nimi ja sieltä napata esimerkiksi Kauppalehden sivuilta tieto? Niin harvoin tota tarvitsen, että millään en muista, ja aina googletan… Tulipa asiantunteva olo, kun siinä googlettelin omaa y-tunnustani 😂 koko kaupantekotilanne oli kaikkinensa miellyttävä kokemus, eikä jännittänyt. Johtuen varmaan siitä, että saman pöydän ääressä olimme tosiaan istuneet aiemminkin, joskin kyseessä oli tuolloin loppumitta eikä sopimuksen teko. Kuitenkin se tuttuus vaikuttaa, kun jonkinlaista luottamustakin on jo ehtinyt syntyä. Ja loppumitankin yhteydessä saa jo käsitystä, millainen puukauppatilanne oikein on – onhan se yksi tärkeimmistä hetkistä.
Kaikin puolin olin oikein tyytyväinen kauppaan, sen tekoon ja lopulta myös tuottoon. Jäin tästä projektista vielä vähän plussallekin, mikä on tietysti mukava juttu myös (etenkin, kun se mahdollisuus ei ollut alunperin mielessäkään tai tavoitteena). Tärkeintä on kuitenkin, ettei tarvitse pelätä talon tai muiden pihapiirin rakennusten tai ihmisten puolesta.
Omat tärkeimmät vinkkini puukaupasta haaveileville
- Mieti, millainen tarve sinulla on Onko jokin tietty alue, josta haluat myydä puuta? Tällöin sävelet ovat melko selvät. Mikäli tiedät vain, että jotain pitäisi tehdä, muttet tiedä missä ja miten paljon, ota yhteyttä joko Metsänhoitoyhdistykseesi tai johonkin metsäfirmaan. Tämä ei sido vielä mihinkään. Ennen käyntiä on hyvä ottaa vähän selvää asioista, muttei tietenkään pakollista. Apua kyllä löytyy. (ks. viimeinen kohta)
- Seuraa puunhinnan kehitystä Ihan kuopassa ei kannata myydä, ja sen vuoksi kannattaakin vaikka vain vilkaista, mitä puunhinnan kehityksestä ennustetaan ja uutisoidaan. Tällä hetkellä ollaan huippuhinnoista (kuusitukki yli 70 €/kuutio) tultu jo alaspäin muutama euro, ja suunta on ainakin toistaiseksi taas alaspäin. Siinä mielessä markkinoiden seuraaminen ei ole hassumpi idea. Ennen sopimuksen tekoa kannattaa ottaa itsekin selvää ajantasaisesta hintatasosta – olin näin tehnyt ennenkuin otin ostajaan yhteyttä. Ostaja tarjosikin juuri ajantasaista hintaa 👍🏼
- Pystykauppa vai hankintakauppa? Mieti, miten haluat kaupan hoitaa. Pystykauppa on kaikista helpoin ja suoraviivaisin, kun metsänomistajan ei tarvitse itse huolehtia puiden korjuusta tai kenenkään palkkaamisesta siihen. Monelle pystykauppa onkin itsestäänselvä valinta. Tällainen meidän pieni talon vieressä toteutettava projekti oli hiukan eri juttu, kun tarkoitus ei ollut edes alunperin myydä ja määrä oli sen verran pieni. Myynti tuli vähän niinkuin sivutuotteena. 🙂
- Yhteys mahdollisiin ostajiin Mahdollinen ostaja saattaa olla tiedossa, jos esimerkiksi samalle firmalle on aina tilallasi myyty, tai sitten voit myös pyytää tarjouksia eri firmoilta. Kilpailuttaminen toki kannattaa, mutta on tärkeintä, että teet kuten parhaaksi näet. Myös pitkäaikainen myyntisuhde tiettyyn tahoon voi olla erityisen hyvä juttu. Käynti ei sido eikä velvoita – tällä käynnillä voi tarkemmin keskustella siitä, mistä ja kuinka paljon haluaisit puuta myydä. Myös Metsänhoitoyhdistyksen voi palkata hoitamaan koko prosessin (mittauksen valvonta jne.) tai avuksi kilpailuttamiseen.
- Kysy, kysy ja kysy! Myös omaehtoinen tiedonhaku on suotavaa – netissä on paljon myös ’selkokielisiä’ ohjeita ja tietoa. Facebookin eri ryhmät ovat mielettömän hyvä apu, jos kaipaa yksityiskohtaisempiakin neuvoja kanssametsänomistajilta missä vaiheessa tahansa (esim. kannattaako nyt myydä jne.) – tällöin ei tarvitse myöskään miettiä, onko vastaajalla taloudelliset intressit pelissä. Monenlaisia vastauksia toki saattaa saada, mutta niistä on varmasti osviittaa ainakin! Hyödynnä myös läheistesi mahdollista tietoutta.
- Muista – sinä päätät! Tämä on tärkein vinkki, jonka haluan antaa. Sait sitten millaisia neuvoja tahansa, keneltä tahansa, sinä saat ja sinun pitää tehdä itse lopulliset päätökset. Kannattaa siis harkita ja punnita eri vaihtoehtoja rauhassa. Itselläni on ollut muutenkin hankaluuksia muistaa, että minä olen se myyjä enkä ostaja, kuten aina yleensä kaikessa (en meinannut osata allekirjoittaa sopimusta, kun en tajunnut heti olevani se myyjä…). Tämä on hyvä sisäistää. Pakko ei ole myydä.
Jos haluat kysyä jotain aiheeseen liittyen, laita ihmeessä kommenttia tai yksityisviestiä instagramissa (@suppatarhablogi) – kerron mielelläni lisää tästä kokemuksesta, jos haluat kuulla jotain sellaista, mihin en nyt tässä hoksannut keskittyä. Kuten sanottua, tämä oli ensimmäinen oma puukauppani, ja erikoisempi tapaus. Aiemmin olen seurannut isän kauppoja vierestä sekä ollut vastaanottamassa mittaustodistusta. Edellä luetellut vinkit olivat omasta mielestäni tärkeitä huomioida, ei siis kaikenkattava listaus asioista, jotka on syytä muistaa.
Kaikkia, joita jännittää ensimmäisten kauppojen teko, haluan kannustaa ja toivottaa tsemppiä ja onnea kauppoihin! Itse odotan innolla ensimmäisten kunnon pystykauppojen tekemistä! Kuten eräs seuraajani instagramissa totesi, se on mahtava tunne! 🤩