Uuden vuoden 2023 sekä blogin uuden ilmeen kunniaksi päätin avata tämän vuoden postauksella, joka kertoo taas vähän lisää minusta. Kerron tänään, mitä teen työkseni käytännössä, sillä se herättää todella usein kysymyksiä. Mitä on soveltava kielentutkimus? Tähän en tietenkään voi antaa tyhjentävää vastausta, mutta pyrin kertomaan ihan perusajatukset mahdollisimman selvällä ja ymmärrettävällä suomen kielellä, ilman turhaa jargonia. Annan pari hyvää esimerkkiä ja lopuksi linkkaan tämän vielä metsäaiheeseen ja heitän ideoita, miten metsäaiheita voisi lähteä tutkimaan soveltavan kielitieteen avulla!

Tutkimuskenttänä soveltava kielitiede ja kriittinen diskurssintutkimus

Teen väitöskirjaa Saksan kielen ja kulttuurin oppiaineessa. Tutkin saksalaista yhteiskunnallista keskustelua ääri-islamistisesta ja äärioikeistollisesta terrorismista – miten uhriutta rakennetaan näissä keskusteluissa? No mitähän kummaa tuokin heprea tarkoittaa käytännössä. Yritän selventää.

Kyseessä on siis kielitieteen väitöstutkimus. Tarkemmin väitöstutkimukseni sijoittuu soveltavan kielentutkimuksen kentälle. Karkeasti selitettynä kielitieteessä on perinteisesti ollut kyse itse kielestä ja sen kehityksestä – kieliopista, sanastosta jne. Soveltava kielitiede puolestaan linkittää kielenkäytön kohti yhteiskuntaa – miten kieltä käytetään, millaisia vaikutuksia sillä on jne.? Fokus niin sanotusti nostetaan siitä kirjasta/kielestä ja katsotaan, missä me oikein sen kirjan/kielen kanssa ollaan ja mitä siellä tapahtuu. Soveltavan kielitieteen alle lukeutuu monenlaisia menetelmiä ja näkökulmia (jos nämä kiinnostavat, suosittelen etsimään netistä tietoa). Jos mennään vielä tuosta kattokäsitteestä eli soveltavasta kielitieteestä yksi taso alaspäin, niin tarkemmin sanottuna teen kriittistä diskurssintutkimusta. Sekään ei ole varsinainen menetelmä vielä, vaan tietynlainen sateenvarjo, jonka alle mahtuu monenlaisia suuntauksia, lähestymistapoja ja menetelmiä, joilla on erilaisia painotuksia. Johtoajatus kaikilla kuitenkin on, että kieli rakentaa maailmaa – kielenkäyttö on aina sosiaalista toimintaa (=diskurssi), johon vaikuttaa ympäristö, jossa olemme (mm. normit ja säännöt siitä, miten kieltä on soveliasta tai mahdollista käyttää), mutta myös kielenkäytöllämme on vaikutusta ympäristöön. Esimerkiksi kirkossa ei ole soveliasta esittää mustaa huumoria (huumoria on toisinaan pappien puheessa kyllä havaittavissa) ja eduskunnan istunnossa on tarkat normit siitä, kuka saa puhua milloinkin, ja miten (esim. puhemiehen puhuttelu). Antti Rinteen kuuluisa ”synnytystalkoot” on oiva esimerkki siitä, että kielenkäyttö herättää joskus isojakin tunteita ja vaikuttaa yhteiskuntaan ja siihen, miten asioista puhutaan. Ei voida siis väittää, etteikö kielenkäytöllä olisi valtaa ja vaikutusta ympäristöömme. Kriittisen diskurssintutkimuksesta tekee yleensä se, että keskiössä on erityisesti vallan linkittyminen kielenkäyttöön. Valtaa on myös se, keillä on pääsy keskustelemaan. Esimerkiksi kirkossa ja eduskunnassa on vain tietty joukko, jotka pääsevät ääneen. Hyvin usein kriittisen diskurssintutkimuksen kentällä tutkitaan haavoittuvia tai vähemmistöryhmiä ja heidän asemaansa – minullakin tutkimus liittyy terrorismin uhreihin. Mikäli diskurssintutkimus aiheena kiinnostaa, suosittelen Pietikäinen & Mäntynen (2019) suomenkielistä teosta – myös netistä löytyy aiheesta lisää.

Oma kiinnostus on ollut aina juurikin soveltavassa kielentutkimuksessa, ei niinkään sanaston kehityksessä tai kieliopissa. Kuvailisin omia tutkimusintressejäni yhteiskunnallisten teemojen ja ilmiöiden tutkimisena kielen näkökulmasta. Mielestäni moni – ellei jokainen – mm. yhteiskuntatieteellinen tutkimuskohde hyötyisi myös kielitieteellisestä otteesta. Monialainen tutkimus antaa usein uusia näkökulmia ja uutta tietoa, jotain, mitä ei aiemmin ole osattu huomioida. Uhrien rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa voi olla muunkin alan tutkimus, mutta kun tutkitaankin sitä, miten uhriuksia ja uhreja rakennetaan kielellisesti ja mikä vaikutus sillä on, ollaan jo kielentutkimuksen syvimmässä olemuksessa.

Fokus niin sanotusti nostetaan siitä kirjasta/kielestä ja katsotaan, millaisessa ympäristössä me oikein sen kirjan/kielen kanssa ollaan ja mitä siellä tapahtuu.

Mikä soveltavassa kielentutkimuksessa kiehtoo? Forensinen lingvistiikka ja USA:n rikostapaus Unabomber

Itselleni kiehtovinta on se, mitä kaikkea kielenkäytön taakse kätkeytyy, kun sitä alkaa tarkastelemaan lähempää – huomioiden ympäristön ja yhteiskunnan. Esimerkiksi sanavalinnoilla on väliä, ja niidenkin tarkastelu on kiinnostavaa. Kielenkäytöllä voimme kuvata maailmaa omien strategisten tavoitteidemme mukaisesti – esimerkiksi kuvailla asioita niin, että se on meille eduksi (ja kenties jollekin toiselle haitaksi). Esimerkiksi 9/11-iskujen jälkeistä kielenkäyttöä ”terrorisminvastaisen sodan” (war on terrorism) oikeuttamiseksi on tutkittu melko paljon (esim. Jackson 2005; Hodges 2011). Loppujen lopuksi ”terrorisminvastainen sota” oikeutettiin ja perusteltiin kansalaisille nimenomaan kielenkäytön avulla.

Erittäin mielenkiintoista on myös se, mitä jätetään kertomatta, sillä myös tällä on merkitystä. Voi olla, että vähemmistöryhmien ääni ei kuulu siellä, missä kenties muiden oleellisten osapuolten äänet ovat edustettuina. Metsäkeskustelussa pyritään kattavasti keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja huomioimaan eri näkökulmat, mutta mitä se kertoo, mikäli esimerkiksi metsäalan toimijoiden tai metsänomistajien ääni ei kuulukaan keskustelussa? Tai jos keskustelusta jätetään jokin näkökulma, kuten talouden näkökulma, pois?

En voi kirjoittaa soveltavasta kielentutkimuksesta ja sen merkityksestä mainitsematta forensista lingvistiikkaa ja USA:n Unabomber-sarjapommittajan tapausta, sillä tämä on mielestäni todella kiinnostava ja hyvä esimerkki. FBI:n oli vuosikymmenien ajan vaikeaa rajata USA:ssa pitkään jatkuneiden kirjepommien epäiltyjä, mutta tekijän manifestin tultua julki siitä analysoitiin erilaisia kielellisiä piirteitä (syntaksia eli lauserakenteita, sanavalintoja jne), minkä avulla voitiin tehdä mm. jonkinlainen arvio tekijän iästä. Tekijän veli oli tunnistanut manifestissä ja veljensä kirjeissä kielellisiä yhtäläisyyksiä, joita FBI:ssa tutkittiin lisää. Soveltava kielitiede, tarkemmin sen alle kuuluva forensinen lingvistiikka, oli merkittävässä osassa tekijän kiinnijäämisessä. Tästä esimerkistä sekä muutamasta muusta voit lukea esimerkiksi tästä Poliisiammattikorkeakoulussa tehdystä Rentolan opinnäytetyöstä. Suosittelen myös lämpimästi Roosa Rentolan Kielestä kiinni -teosta, joka löytyy mm. BookBeatista. Itselläni on tämän kuuntelu vielä kesken, mutta olen jo koukuttunut. Rentola kertoo kirjassaan mm. millainen on lavastettu hätäpuhelu, ja miten rikoksen tekijä jää kielestä kiinni. Lämmin suositus!

Case Talouselämä

Viime viikonloppuna somessa kuohutti Talouselämän mainos, joka sai paljon kritiikkiä naisvihamielisestä, lapsivihamielisestä, vanhanaikaisesta ja kapitalistisesta viestistä. Mainoksessa näytettiin kahta pukumiestä syöttämässä pientä lasta ja tekstissä kuvailtiin, kuinka monta tuhatta sähköpostia vanhempainvapaan aikana menettää, kuinka monta projektia menee työkaverin pöydälle, yksi ylennyskin menee sivusuun. Todetaan, että ehkei ole ihme, etteivät miehet innostu vanhempainvapaalle jäämisestä. Perään puhutaan unettomista öistä ja hymystä aamulla. Mainos loppuu sanoihin: ”Isin pikku kulta”. Tästä linkistä pääset lukemaan MTV Uutisten jutun somekohusta sekä anteeksipyynnöstä, juttuun on upotettu myös kyseinen mainosvideo.

Kuten MTV:n jutusta käy ilmi, oli mainoksen tarkoituksena näyttää työntekijän omaa pohdintaa siitä, mitä negatiivisia puolia isyysvapaaseen liittyy, jonka jälkeen hän alkaa pohtia niitä positiivisia puolia, jotka lopulta voittavat. Miksi sitten tämä tulkittiin niin eri tavoin? Väitän, että tässäkin kohussa oli lopulta kyse kielestä, ja pitkälti siitä, mitä jätettiin pois. Mainos sisälsi liian vähän kielellisiä viitteitä lukijan tueksi, ja mahdollisti täten moninaiset tulkinnat katsojan omasta näkökulmasta ja tunteista lähtien. Vaikka tarkoitus oli osoittaa isyysvapaan ”voittavan” työntekijän sisäisen pohdinnan, saattoi tekstin loppu kuitenkin antaa vaikutelman sarkastisesta heitosta, sillä välistä puuttuivat kaikki kielelliset viitteet siitä, että kyseessä on ensinnäkin työntekijän omaa pohdintaa, ja toisekseen loppu on myös työntekijän ajatus ja lopputulema pohdinnalle. Mikäli teksti olisi sisältänyt kielellisen viitteen plussien ja miinusten pohdinnasta (esim. ”toisaalta”), olisi tarkoitus saattanut olla paremmin ymmärrettävä. Jopa kappalejako ennen positiivisia puolia olisi voinut auttaa, sillä olemmehan pääsääntöisesti tottuneet lukijoina siihen, että teksti jaotellaan ja yksi kappale sisältää yleensä yhden näkökulman (ellei tekstissä selvästi toisin mainita). Mielestäni tiivistämisen tarve on nykyajan (esim. Instagram) suppeiden markkinointikanavien haaste – miten saada oleellinen kielellinen tieto lukijalle, jotta lukija tulkitsee sen juuri siten, kuin haluamme sen välittyvän potentiaaliselle asiakkaalle?

Nämä olivat omia henkilökohtaisia ensihuomioitani ja arvioita siitä, mitä kohussa tapahtui. Tämä ei myöskään ole mikään tutkimus, vaan se hetki, kun kielentutkija kiinnostuu jostain ilmiöstä havaintojensa perusteella. Sen jälkeen lähdetään etsimään aineistoa ja muotoilemaan tutkimuskysymyksiä – menetelmät tulevat mukaan tietysti myös. On kuitenkin totta, että samoin kuin kriisit (esim. korona ja Ukrainan sota) myös tällaiset kohut saattavat olla kimmoke erilaisille kielentutkimuksille. Voisimme esimerkiksi Talouselämän tapauksen jälkeen kiinnostua tutkimaan Instagram-mainontaa: onko instagram-mainonta tehnyt mainoksista kielellisesti suppeampia? Jos niistä jätetään jotakin kielellistä ainesta pois, mitä se on? Mikä on kielellisesti tyypillistä Instagram-mainoksille (löytyykö aineistosta yhteisiä piirteitä)? Nämä voisivat olla ensimmäisiä hahmotuksia tutkimuskysymyksiksi, jotka aineiston perusteella tarkentuisivat. Olisi muuten mielettömän hyvä idea markkinoinnin ja kielentutkimuksen monitieteiseksi yhteishankkeeksi!

Miten metsäaihetta voisi lähestyä kielentutkimuksen kautta?

*en ole selvittänyt, onko tällaisia tutkimuksia tehty. Kyseessä oma kirjoitushetken prosessointi siitä, mikä itseä kiinnostaisi.

Hodges (2011): The ”War on Terror” Narrative: Discourse and Intertextuality in the Construction and Contestation of Sociopolitical Reality. Oxford University Press Jackson (2005): Writing the war on terrorism: Language, politics and counter-terrorism. Manchester University Press Pietikäinen & Mäntynen (2019): Uusi kurssi kohti diskurssia. Vastapaino Rentola (2017): Forensinen lingvistiikka : kielentutkimuksen hyödyntäminen esitutkinnassa ja tuomioistuimessa. Opinnäytetyö. Poliisiammattikorkeakoulu. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/131011/ON_%20Rentola%20Roosa.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rentola (2019): Kielestä kiinni. Kuinka kielentutkimusta käytetään rikosten selvittämisessä? Warelia.