Siitä on jo melkein kaksi kuukautta, kun oltiin häämatkalla New Yorkissa 12 päivää. Mikä ihana, täydellinen reissu! Rentouduttiin ja nautittiin, naurettiin, ja kaikki arjen murheet ja työasiat unohtui. Nyt on aika vähän purkaa ”paperille” parhaita paloja – blogin teeman mukaisesti aloitetaan luontonäkökulmasta. Otsikko saattaa tuntua hassulta, varsinkin suomalaisen näkökulmasta, mutta uskokaa tai älkää, New Yorkiin mahtuu yllättävän paljon luontoa. Tai sitten me vaan Topin kanssa löydettiin ne luontopaikat niin hyvin. Aloitetaan tunnetuimmasta eli Central Parkista.

Central Park

Keskuspuisto eli Central Park on 341 hehtaarin kokoinen mieletön, monipuolinen puisto keskellä n. 8,5 miljoonan ihmisen metropolia. Eihän tuon kokoista aluetta voi haravoida vajaassa 1,5 viikossa kokonaan (kun on muutakin nähtävää), mutta tehtiin lenkki kolmena päivänä eri osissa puistoa. Ensimmäisellä kerralla käytiin isolla nurmella piknikillä ja seurattiin Softball-peliä. Toisella kertaa lenkkeiltiin vähän pidempi reissu ja ihasteltiin erilaisia puita ja pusikoita. Lenkkeiltiin puiston pohjoisosassa North Woodsissa, jossa oli todella metsäistä. Eniten tuolla hämmensi se, miten kirkkaalla päivänvalolla pidetään katuvaloja päällä. En uskaltaisi kyllä hämärissä noihin metsiin, edes katuvalojen turvin, Keskuspuistossa kun on tapahtunut monia (tunnettujakin) rikoksia. Viimeisenä lomapäivänä käytiinkin Strawberry Fieldsillä, jossa on John Lennonin muistomerkki (murhapaikka on aivan tuon puiston vieressä). Lisäksi käytiin jollain sillalla ja taas oli aivan erilaiset maisemat, yhtä ihanat kuin muuallakin Keskuspuistossa! Totesinkin, että täällä puistossa voisi viettää melkein viikon. Soutamaankin olisi tuolla päässyt. Keskuspuisto tuntuikin ”kaupungilta” kaupungin keskellä, sillä puistossa menee autotien kaltaisia teitä, jotka on tarkoitettu lenkkeilijöille, pyörille, hevosille jne. Liikennevaloja ei juuri noudatettu, joten tarkkana sai olla tietä ylittäessään, ettei jää kilpapyöräilijöiden alle 🙂 Tuntuu uskomattomalta, että tuollainen tosiaan löytyy keskeltä metropolia! Puiston laidalla aistii sen kaupungin hälyn, mutta puistoon päästyään se vaan katoaa. Ihmisiä on toki puistossa paljon, joten ei siellä oman metsän kaltaista hiljaisuutta saa, mutta aika kivan hengähdystauon suurkaupungin vilinästä.

Luonnontieteellinen museo

Käytiin yhteensä kolmessa museossa, joista yksi oli kuuluisa, valtavan iso luonnontieteellinen museo (muut: Titanic-näyttely sekä 9/11-museo). Käveltiin todennäköisesti kilometrejä, ja nähtiin murto-osa museosta. Pakko oli valita meitä eniten kiinnostavat näyttelyt. Vaikuttavinta oli, kuinka aidon näköiseksi kaikki oli saatukaan. Ohessa kuvia metsä-aiheisesta näyttelystä. Ja tottakai ne dinosaurukset oli nähtävä myös.

Survivor tree ja 9/11-terrori-iskun muistopaikka

9/11-iskujen raunioista löydettiin pahoin hiiltynyt ja vaurioitunut Kiinanpäärynäpuu, joka vietiin hoidettavaksi muualle. Vuonna 2010 puu tuotiin takaisin paikalleen, ja se kukkii joka kevät. Kyllä luonto on vaan niin ihmeellinen – tätä ei voi tarpeeksi kummastella! Törmättiin tuolla muistomerkillä myös leikkisään harmaaoravaan. Tuo museo on aivan ehdottomasti käymisen arvoinen. Kertoo paljon, että siellä on nenäliinoja saatavilla, enkä minäkään tuolta kuivin silmin ulos päässyt. Yhden ison tilan kaikki seinät on täytetty kuvilla jokaisesta uhrista, lisäksi museossa on kuunneltavissa uhrien ja omaisten puhetta, hätäpuheluita… Museossa on myös näytillä se vaurioitunut paloauto, jonka ehkä moni muistaa tv-pätkistä.

Mikä yllätti, ihmetytti, hämmensi NYCissä?

Ihmispaljous oli etukäteen tiedossa ja ehkä odotin jopa pahempaakin massana vyörymistä kaduilla ruuhka-aikaan. Keski-Manhattanin likaisuus ja roskamäärät yllättivät, sillä Manhattanista on (ainaki mulle) jotenkin syntynyt kuva, että se on hienoa aluetta. Eteläinen Manhattan (talouskeskittymä, ml. Wall Street) olikin paljon siistimpää aluetta, mutta muualla tuli kyllä ilmastokriisinkin suhteen turhautuneisuus. Siellä lävähti heti ensimmäisenä iltana silmille se, ettei millään, mitä me tehdään, ole maailman tuhoutumisen kannalta merkitystä, jos me ei saada muutosta näissä suurissa valtioissa aikaan. Miten jäteasiatkin ovat niin retuperällä, se tuntuu käsittämättömältä. Tuli vain paha olo siitä, millainen ilmapiiri vallitsee samaan aikaan Suomessa, jossa tehdään asioita kuitenkin mielettömän hyvin.

Amerikkalaisen yhteiskunnan erilaisuus paistoi monessakin asiassa, erityisesti mielenkiintoista oli huomata, miten n. 80 % tv-mainoksista olivat vakuutusmainoksia ja lakitoimistojen mainoksia (terveydenhuoltotilanne näkyi mm. näin). Minut yllätti myös se, että lähes kaikki ravintoloiden vessat olivat todella huonokuntoisia ja rapautuneita, vaikka ravintola olisi ollut siisti. Toisaalta, ihan kivoja ja hauskojakin ratkaisuja löytyi (ks. kuva). Vessoissa muuten luki aina, että työntekijöiden täytyy pestä kädet, ennen kuin palaavat töihin. Tämä on ilmeisesti ihan joku laki, mikä tietysti tuntui itsestä hassulta (eikö kaikkien pitäisi ymmärtää pestä kädet vessareissun jälkeen? Tarviiko se lakiakin?). En myöskään ymmärrä, miten jenkit voi elää ilman pussilakanoita?!

Erittäin positiivinen yllätys oli ihmisten ystävällisyys. Se oli suorastaan häkellyttävää! Metroasemalla ehdittiin ehkä 5 sekuntia miettiä, mihin suuntaan pitäisi lähteä, kun joku jo kysyi, mihin päin olemme menossa (eikä yrittänyt huijata). Olimme aika yliskeptisiäkin (mikä ei sinänsä ole paha juttu), ja se kenties vähän kostautui paluumatkalla. Ihmeteltiin yhdellä metroasemalla, miksi joku mies raiteilta yritti tarttua (?) Topiin ja viittoa ulos. Se oli meistä todella outoa ja vähän pelottavaa. Kunnes pääteasemalla tajuttiin, että kyseisellä asemalla olisi pitänyt vaihtaa metroa ja hän kenties vain yritti opastaa meitä siinä metron nopean pysähdyksen aikana (mies oli varmaan nähnyt meidän matkalaukut ja arvannut kohteena olevan JFK lentokenttä, moni mennee sekaisin pysäkkien samankaltaisten nimien kanssa). Kysyin pääteaseman työntekijältä, miten pääsemme oikealle asemalle, ja hän tuli ulos kopistaan, etsi puhelimellaan kartan ja kehotti ottamaan siitä kuvan. Ohjeisti vielä oikealle raiteelle ja avasi meille oven, jottei tarvinut änkeä laukkujen kanssa ahtaista porteista. Muutenkin oli hauska huomata, miten joka nähtävyyden luona oli hirveästi työntekijöitä, joiden ainoa tehtävä vaikutti olevan seistä jossain kulmassa opastamassa (Suomessa meillä on kyltit hoitamassa tätä virkaa). Se tuntui kyllä kivalta, palvelu oli aina ystävällistä, eikä ainakaan ollut vaaraa eksyä.

Suomi sittenkin lintukoto?

Jo etukäteen oli tiedossa, että olemme menossa kohteeseen, jossa turvallisuus ei ole ehkä ihan samalla tasolla kuin täällä meillä. Ensimmäisenä iltana, kun kävimme pizzalla, pyöri ravintolassa tv-uutiset isolta screeniltä. Sen lisäksi, että Manhattanilla oli tapahtunut iso bussionnettomuus, oli tehty myös ruumislöytö kadulta jätesäkistä. Okei, ajattelin. Olemme nyt siis Amerikassa, parasta tottua tähän. Seuraavana päivänä kuulimme, kuinka joku oli skootterilla ajellut New Yorkin kolmen kaupunginosan läpi ja ampunut ihmisiä mielivaltaisesti. Hetkonen, apua, taas jotain tällaista hirveää – onneksi ei tänään tehty retkeä mihinkään noista kaupunginosista. Kolmantena päivänä uutisoitiin murhasta huoltoasemalla. Nyt hei oikeesti. Uutisissa puhuttiin myös paljon siitä, että koronan jälkeen tilanne on pahentunut. Katoamisilmoitukset lyhtytolpissa ja Bronxin kadut eivät varsinaisesti herättäneet luottamusta myöskään. Ruiskuja ja piikittämistä kaduilla. Kodittomat vesipostilla suihkussa, shampoopullot jalkakäytävän reunalla rivissä. Kun puhe on ollut siitä, ettei Suomi ole mikään lintukoto, olen ollut samaa mieltä. Mutta tämän reissun jälkeen väitän kyllä, että tuokin on ihan tosi suhteellista. Suomi on lintukoto, jos yhtään verrataan elämään kaukana meiltä. Nyt sitä suomalaista elämää osaa arvostaa taas aivan eri tavalla.

No entäs ruoka!?

Tästä postauksesta tuli jo aika pitkä, joten jatkan tästä ruoka-aiheesta erikseen kuvien kera. Stay tuned 🙂