Heippa – ja tervetuloa lukemaan uutta Suppatarha-blogiani! Tässä blogissa keskityn erityisesti metsänomistajuuteen naisen näkökulmasta, vakaviakin aiheita käsitellen, sopivasti pilke silmäkulmassa. Lisäksi tulen varmasti käsittelemään aihetta paljon myös siitä näkökulmasta, kun metsä ei ole päätyö vaan sijoitus, jota hoidetaan. Olen tällä hetkellä apurahalla toimivana väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa ja metsäasioita hoidan parhaani mukaan töiden ohella vapaa-ajallani. Tämä on kerännyt sekä ihastusta että epäileviä katseita. ”Miten akateeminen ihminen voi vapaa-ajalla raivata metsää – nehän ovat täysin vastakkaiset asiat? Sinulla täytyy olla identiteettikriisi?”

Aluksi täytyy toki avata hiukan elämääni – kuka olen, ja miksi aloitan tämän blogin?

Olen Anna-Maija, 29-vuotias jyväskyläläinen väitöskirjatutkija oppimassa uutta metsästä(än) ja metsänhoidosta. Kaksi vuotta sitten rakkaan isäni äkillisen poismenon vuoksi Asikkalassa sijaitseva kotitilani siirtyi omistukseeni ja siitä alkoi äkillinen aikuistumisen tie. Aikuistumisella en tarkoita ikää, vaan sitä todellista aikuistumista. Yhtäkkiä omistan metsää ja traktoreita sekä vuokraan peltoja, perintöasiatkin on hoidettava ja maa- ja metsätalousverotukseen tutustuttava. Yhtäkkiä mulla on myös y-tunnus. Ja alvi pitää maksaa aina, kuten Putouksessakin hoetaan. Vastuun määrä on hurja ja yhtäkkinen! Luojan kiitos apunani ovat olleet erityisesti tuleva aviomieheni, äitini sekä useat muut sukulaiset. Ilman teitä en pärjäisi, joten tässäkin vielä sanottakoon iso sydämellinen kiitos! 😊

Perintöasioita hoitaessa ja metsäasioihin tutustuessa koin olevani yksin. Sukulaiset auttoivat kovasti, mutta nimenomaan yhteiskunnan puolelta en kokenut saavani tarvitsemaani apua. Verotoimistossakin kuultu lausahdus ”toivottavasti päättävä virkailija on samaa mieltä kuin minä” lisäsi vain ahdistusta. Selviänkö tästä kaikesta? Vertaistuenkaipuu oli hirveän suuri, ja tämä onkin yksi isoimmista syistä blogin aloittamiselle. Toivon, että joku samankaltaisessa tilanteessa oleva saisi tästä jotain irti – minuun saa myös ehdottomasti ottaa yhteyttä. Koen myös, että yhteiskuntaa on herätettävä nykyaikaan – naisia metsänomistajina on syytä nostaa entistä enemmän esiin, sillä olen varma, etten ole ainoa, joka on kokenut vähättelyä sukupuolen takia. Meitä on toki myös moneen junaan – on niitä kaupunkilaismetsänomistajia, jotka eivät ole ikinä edes käyneet metsäpalstallaan, ja sitten on myös niitä, jotka haluavat osallistua aktiivisesti metsänhoitoon. Itse kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen, mikä oli varmaan jo pääteltävissäkin.

Kenelle blogini sitten sopii?

Blogini on varmasti kiinnostavaa luettavaa uusille metsänomistajille sukupuoleen katsomatta, sillä olen itsekin aivan uuden äärellä. Eikä nämä tekstit ole mitään tönkköä lakitekstiä tai vaikeaselkoista jargonia, vaan sitä aitoa, (usein) metsän reunasta kirjoitettua käytännönläheistä ja kokemuspohjaista tekstiä.

On eri asia retkeillä ja fiilistellä lapsuudenmetsissä, kuin omistaa ne ja hoitaa niitä. Olen siis noviisi, joka isän oppeja ja kirjoista, lehdistä ja netistä luettua tietoa yhdistelemällä ja tukihenkilöiltä apuja kyselemällä opettelee metsänhoitoa. Jos haluaisit ostaa metsää/sijoittaa metsään, tai olet vain kiinnostunut metsäasioista ja niiden kuulemisesta, blogini saattaa olla juuri sinulle. Tulen varmasti pohtimaan blogissani myös ilmastoasioita ja niiden kytköstä metsään ja omaan metsänhoitooni. Tutkijanakaan en sulkisi blogiani, sillä puhun varmasti jossain vaiheessa myös tutkimusasioista ja siitä, millainen tutkimusmaailma nykyään on ja onnistuuko sen yhteensovittaminen ”näinkin erilaisen ääripään kanssa” (tähän palaan myöhemmin antaumuksella, argh!).

Tästäkin ensimmäisestä tekstistä olisi löytynyt jo vaikka kuinka monta sivupolkua, joita koluta tarkemmin. Blogin aloittaminen lienee siis loistava idea! Olet siis uusi metsänomistaja, metsän hankkimista harkitseva, metsäalaa pohtiva, metsän tuleva perijä tai muuten vaan metsästä kiinnostunut – tervetuloa mukaan matkalleni metsänomistajuuteen ja metsänhoitoon!

Anna-Maija