Yleinen
-
Isän ikävä
Mikä olisi parempi päivä kirjoittaa tästä kipeästä aiheesta kuin isänpäivä. Kohta on kulunut kolme vuotta siitä, kun menetin isäni yllättäen. On varmasti sanomattakin selvää, että tämä aika on ollut yhtä tunteiden myllerrystä ja eteenpäin tarpomista metrin lumihangessa. Vaiheita on riittänyt… Continue reading
-
Paluumuuttajan fiiliksiä – muuttokuulumisia
Marraskuu valkeni ”uudessa” osoitteessa, sillä muutin nyt virallisesti Topin kanssa saman katon alle Asikkalaan. Siellä on koronan aikaan paljon tullut jo oltuakin. Työnkuvani on ollut ilman koronaakin hyvin itsenäistä, joten etätyö sopii loistavasti tilanteeseeni. Olen niin äärettömän kiitollinen tästä etätyömahdollisuudesta!… Continue reading
-
Etätyön haasteet – miten irtautua työstä kotona? Ensiapua metsästä
Tätä kysymystä moni on varmaan miettinyt viimeisten miltei parin vuoden aikana. Itselläni työ on jatkossakin pääosin etätyötä – lisäksi väitöskirjatutkijan työ on muutenkin aika yksinäistä. Olen huomannut jo gradua kirjoittaessani, että työstä irtautuminen on välillä tosi haastavaa. Illalla sohvalla tv:n… Continue reading
-
Hyvää Yrittäjän päivää
5. syyskuuta eli tänään vietetään yrittäjän päivää, ja tämä saikin minut pohtimaan sitä, kuka on yrittäjä ja mikä on oma suhtautumiseni yrittäjyyteen. Metsänomistajia harvoin mielletään yrittäjiksi, mikä on mielestäni harmillista ja erikoista vielä 2020-luvulla. Tässä kirjoituksessa pohdin metsänomistajuutta nimenomaan talousmetsän… Continue reading
-
Kesäkuulumisia 🌻
Mitä mainiointa elokuun ensimmäistä sinulle! Palasin etätöihin kaksi viikkoa sitten – loma meni yhdessä hujauksessa! Tähän vaikutti toki hääjärjestelyt ja häästressi (koronastressi) varmasti paljon. Kyllä sitä virtaa kuitenkin töihin palatessa oli, joten ei tuo loma ihan turha ollut. Mies on… Continue reading
-
Itse tehdyt rustiikkiset lasinaluset häiden vieraslahjaksi
Olen aiemminkin kertonut, kuinka rakastan puutöitä – rakastin jo lapsena puukässää. Elämä ja opiskelut ovat vieneet paljon aikaa, ja tuosta puuhommasta on tullut etäännyttyä ja se on jäänyt, vaikka se into tuolla jossain takaraivossa onkin yhä kytenyt. Niinpä riemastuin, kun… Continue reading
-
Päiväretki Heinolaan
Pitkästä aikaa pääsin taas kirjoittamisen makuun – viime aikoina on ollut niin kovasti kiirettä, että blogi on valitettavasti ollut pakko jättää vähemmälle. Näistä kiireistä ei ollenkaan vähäisimpänä mainittakoon häämme, joita tanssittiin viikko ennen juhannusta. Tuo viikonloppu oli mitä ihanin! ❤️… Continue reading
-
Kevät korkattu – ensimmäiset puuhommat
Nyt on meillä kevät alkanut, kun olemme tänä viikonloppuna tehneet ahkerasti kevään ensimmäisiä töitä tilalla. Eilen perjantaina saimme traktorin perään vaihdettua juontokouran ja hydrauliikkaletkutkin saatiin oikeisiin koloihin. Toimikin vielä, ai että! Oltiin kovin ylpeitä tästä suorituksesta. Onneksi oli kuvia siitä,… Continue reading
-
8 faktaa minusta
Blogin minusta-sivu voi olla jäänyt monella huomaamatta, eikä siihen tiivistelmään ihan hirveästi tietoa oikein mahdukaan. Niinpä ajattelin, että olisi aika kertoa vähän enemmän itsestäni. Jotain, mitä ei tule yleensä ensimmäisenä itsestä kerrottua. Tällä kertaa teen sen somehaasteen kerro 8 faktaa… Continue reading
-
Isännät työn touhussa – helmikuun kuulumisia
Kaunis (ja liukas) talvipäivä sattui tälle lauantaille, mikä oli loistava juttu! Oltiin nimittäin suunniteltu, että sahataan metrin halot uuteen uuniin sopiviksi (eli käytännössä puoliksi). Sadepäivänä ei projekti oikein olisi mukavaa ollutkaan. Kaikkia ei toki tänä viikonloppuna saada, mutta varmasti kevään… Continue reading






